Siirry sisältöön

Vanaja-sali – konserttisali ja tapahtumatila

Huippuluokan konserttisali on Verkatehtaan sydän

Vanaja-sali on monipuolisesti eri tapahtumiin muuntautuva, 703-paikkainen konsertti- ja juhlasali. Konserttien lisäksi Vanaja-sali mukautuu monipuolisesti erilaisten yleisö- ja yritystapahtumien tarpeisiin. Salissa nähdään esimerkiksi klassisen musiikin konsertteja, rock-keikkoja, teatteria, tanssia, seminaareja, juhlatilaisuuksia, illallisia, kokouksia sekä stand up -komiikkaa.

Vanaja-salin perusmuoto on nouseva katsomo, jossa on permanto ja kaksi parvitasoa. Ensimmäinen kerros on toteutettu teleskooppirakenteella, jonka avulla sali on mahdollista muuttaa nousevasta katsomosta tasalattiaksi tai klubipöydin kalustetuiksi terassitasoiksi. Nouseva auditorio soveltuu esimerkiksi seminaareille ja teatteriesityksille, kun taas tasalattia mahdollistaa tiivistunnelmaiset rock-keikat tai suuren illallispöydän kattamisen. Myös cocktailtilaisuus soveltuu hyvin Vanaja-saliin. Tasalattiajärjestelyssä Vanaja-sali vetää jopa 1176 henkeä.

Alapermannon lisäksi myös Vanaja-salin lavan kokoa ja asettelua voidaan muuttaa. Muutokset voidaan toteuttaa jopa tapahtuman aikana, katso esimerkki videolta! Vapaata korkeutta on käytössä 15,5 metriä, ja sivunäyttämöt yhdistämällä lavan pinta-alaksi saadaan jopa 400 m2. Lava voidaan myös laskea orkesterimontuksi.

Vanaja-salin akustiikka on laadukas ja säädeltävä. Salin jälkikaiunta-aikaa muunnellaan akustisilla seinillä ja verhoilla. Teknisissä ratkaisuissa on puolestaan huomioitu vaativienkin tuotantojen tarpeet ja järjestelmien suunnittelussa on pyritty kokonaisuuteen, joka on mahdollisimman yhteensopiva kiertuekäytössä olevien järjestelmien kanssa. Tuotantojen toteutusta tukevat erinomaisesti nykyaikainen nostintekniikka sekä säädeltävä näyttämön koko.

Kapasiteetti

703
Nouseva katsomo
1176
Tasalattia & parvet
266
Klubikatsomo
200
Luokka
200
Ruokailu
14
Messuosastot

Esimerkkejä Vanaja-salin tilankäytöstä

”Vanaja-salin sähköinen äänentoisto saa ansaittua kiitosta sekä yleisöltä että teknikoilta. Meidän muunneltava kenkälaatikko soi loistavasti myös akustisessa musiikissa. Katetulta lastauslaiturilta on mukava työntää laatikoita näyttämölle ilman kynnyksiä. Meiltä löytyy ripustuspisteiden lisäksi ketjunostimia ja tankonostimia, joten Ground support saa jäädä autoon. Salin lisäksi talosta löytyy monipuolinen ja toimiva tilavalikoima erilaisiin tapahtumiin. Tervetuloa Verkatehtaalle!”

Tommi Kantanen, tekninen päällikkö
+358 40 557 3148
tommi.kantanen@verkatehdas.fi

Vanaja-salin ensimmäinen kerros on toteutettu teleskooppirakenteella, jonka avulla sali on mahdollista muuttaa nousevasta katsomoksi tasalattiaksi tai klubipöydin kalustetuiksi terassitasoiksi.

Tasalattian pinta-ala: 16,2 m x 17 m = 275 m²

Myös näyttämön koko on muunneltavissa. Kokoa voidaan säädellä poistamalla etummaisia tuolirivejä, sekä yhdistämällä näyttämöalaa sivu- ja takanäyttämöihin. Näyttämön mittoja:

  • Näyttämö, kun sali perusmuodossa: 17,5 m x 9,5 m = 166 m²
  • Näyttämö, kun salin 2 ensimmäistä riviä pois: 17,5 m x 11,5 m = 201 m²
  • Näyttämö, kun salin 4 ensimmäistä riviä pois: 17,5 m x 13,5 m = 236 m²
  • Orkesterimonttu: 15 m x 4 m = 60 m² (syvyys näyttämön reunasta 2,4 m)
  • Näyttämöaukon koko: 17,5 m x 15,5 m
  • Näyttämön vapaa korkeus: 15,5 m
  • Sivu- ja takanäyttämötilaa yhteensä: n. 200 m² (korkeus 8 m)

Vanaja-salin tekniikka vastaa vaativimpienkin tuotantojen tarpeisiin. Järjestelmien suunnittelussa on pyritty kokonaisuuteen, joka on mahdollisimman yhteensopiva kiertuekäytössä olevien järjestelmien kanssa.

  • Valo-ohjain: MA Lighting grandMa2
  • Liikkuvat valot: Martin, Robe, Vari-Lite
  • Äänentoisto: Nexo GEO S12
  • Äänipöytä: DiGiCo SD8
  • Videoprojektori: Barco HDX-W18
  • MDG-hazer-usvakone
  • Tanssimattoa 300 m²
  • Taustaverho (musta)
  • Sivukatekankaat (musta)

Tuotantojen toteutusta tukevat nostintekniikka sekä säädeltävä näyttämön koko. Vapaata korkeutta on käytössä 15,5 metriä, mikä luo puitteet näyttäville tehosteille. Vanaja-salista löytyy myös langaton internet-yhteys.

Lataa Vanaja-salin valokartta tästä.

Vanaja-salin riveillä 5–15 on käytössä induktiosilmukka.

Katso Vanaja-salin induktiosilmukan kuuluvuuskartta tästä.

Salin jälkikaiunta-aikaa muunnellaan akustisilla seinillä ja verhoilla.

Verkatehtaan lastauslaituri on Vanaja-salin näyttämön kanssa samassa tasossa. Laiturin ja näyttämön välillä on kynnyksetön 15 metrin kulku. Katutasosta lastauslaiturille on nostolavayhteys.

Lattiakuormat:

  • Orkesterinostimet: staattinen 450 kg / m², nostokyky 250 kg m²
  • Kiinteä lattia: 1000 kg / m²

Vanaja-sali sopii erityisesti näihin tilaisuuksiin:

”Vanaja-salin akustiikka oli suorastaan häikäisevä. Sali on myös erittäin hyvin muunneltavissa.”

Sanni Manninen-Johansen, Vanajavesisäätiö

Tapahtumaa järjestämässä?
Anna meidän auttaa.

”Verkatehdas on laadukas yhdistelmä toimivia tiloja ja intohimoista tapahtumaosaamista. Toteutamme parhaimmat järjestelyt ja autamme sinua saavuttamaan tilaisuutesi tavoitteet.”

Rita Kujanpää, myyntipäällikkö
+358 40 868 2158
rita.kujanpaa@verkatehdas.fi

Desire Lindell-Hautala, myynti- ja tapahtumakoordinaattori
+358 50 595 6704
desire.lindell-hautala@verkatehdas.fi

Rita Kujanpää
Desire Lindell-Hautala

Asiakastarinoita Vanaja-salissa järjestetyistä tapahtumista:

Verkatehdas osoittautui verrattomaksi tapahtumapaikaksi Väylät & liikenne -päivien kaltaiselle verkostoitumistapahtumalle, jossa päivän käynnistyttyä kaikki sujui kuin itsestään.
05.06.2023
Hämeenlinna kokous & kongressi on Hämeenlinnan myynti- ja markkinointipalvelu, joka keskittyy erilaisten yritystapahtumien, kokousten ja kongressien houkuttelemiseen kaupunkiin. Palvelu käynnisti toimintansa tammikuussa 2023, ja toden teolla se lanseerattiin kaupunkilaisille Vanaja-salissa järjestetyssä Matkailuseminaarissa 14. maaliskuuta.
21.03.2023
Mielessä juhlien järjestäminen? Lue tekstistä, miten Kiinteistöliitto Kanta-Häme onnistui vuosijuhlien järjestämisessä Verkatehtaalla.
23.12.2022
Vanaja-sali, Vanajavesisäätiön 10-vuotisjuhlat
Vanajaveden ja sen ympäristön suojelua edistävä Vanajavesisäätiö vietti lokakuussa 10-vuotisjuhliaan Verkatehtaalla Vanajaveden äärellä.
15.11.2022
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on energinen ja särmikäs lähes sadan hengen joukko nuoria ja taitavia asevelvollisuuttaan suorittavia miehiä ja naisia. Hämeenlinnan lähistöllä Panssariprikaatissa majaansa pitävä Varusmiessoittokunta on tuttu näky Verkatehtaalla – myös tämän vuoden Suomipoppia!-pääkiertue käynnistettiin Vanaja-salissa harjoituspäivän ja kahden konsertin voimin.
20.10.2022
Tapahtumajärjestelyt toimivat joustavasti ja sujuvasti, kun Kanta-Hämeen suurin kasvu- ja kansainvälistymistapahtuma järjestettiin Verkatehtaalla jo kymmenettä kertaa. Päivä sisälsi valtavan tietopaketin kasvusta ja kansainvälistymisestä, sekä tarjosi mahdollisuuden verkostoitua alan toimijoiden kanssa.
31.05.2022