SIB Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa
Kuusi konserttia, joista jokainen on kuin kokonainen festivaali yhdessä illassa. Ohjelman suunnitelut Pekka Kuusisto on rakentanut uudenlaisia tapoja viettää iltaa taitedien äärellä. Musiikki monissa muodoissaan on keskiössä, mutta kättä ojennetaan myös tanssain ja videotaiteen suuntiin. "Rönsyilevä kokonaisuus tuo kokijoiden mieliin uutta kihinää. Sibeliuksen syntymäkaupungissa ei palvota tuhkia ja ruokitaan tulta!", sanoo Pekka.
Syyskuussa starttaava kuuden konsertin sarja SIB - Musiikkia Sibeliuksen syntymäkaupungissa marssittaa Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salin lavalle kattavan kaartin kotimaista huippuosaamista yli musiikillisten ja poikkitaiteellisten genrerajojen. Viulisti Pekka Kuusiston kokoama ohjelma sisältää sekä tuttuja luottonimiä että uusia tulokkaita. Konserttisarja jatkaa vuonna 1977 alkanutta traditiota ja luo uusia rinnastuksia tuoden yhteen joukon harvoin yhdessä esiintyviä artisteja.
Yhteisinä nimittäjinä Kuusiston kokoamassa ohjelmassa ovat kotimainen huippulaatu, ennakkoluulottomuus ja rajojen rikkominen. SIB-sarjan konserteista kukin on kuin pienoisfestivaali yhden illan aikana. Kahden, välillä jopa kolmen esityksen välinen suhde ja jatkumon aiheuttamat nyanssit toimivat yhtenä kokonaisuutena, jossa musiikin lisäksi ovat läsnä myös elokuva, tanssi ja videotaide.
SIB-sarjan avajaiskonsertti järjestetään torstaina 3.9. Verkatehtaan Vanaja-salissa. Tuolloin kuullaan nelihenkistä Tanabata-yhtyettä, jossa Eva Alkulan kantele ja maestro Kuusiston viulu kohtaavat Merja Niemisen tietokoneanimaatiot ja Marko Myöhäsen luovan äänisuunnittelun. Illan toisessa konsertissa esiintyy uuden kotimaisen rytmimusiikin lippulaivoihin kuuluva Don Johnson Big Band Kuusiston viulismilla maustettuna.
Pekka Kuusistolla on itseoikeutetusti vahva rooli sarjan muissakin osissa. Kuusisto esiintyy monien omien kokoonpanojensa kera, sekä tekee kunkin illan puitteissa ainutlaatuisia vierailuja kutsumiensa yhtyeiden riveissä. Luvassa on esiintymiset Kuusiston ja Iiro Rantalan vintage-tangoon taipuvalta Subterráneo-kokoonpanoita, tanssimusiikin rajoja rikkovalta Yölintu-yhtyeeltä, Virtuosi di Kuhmon jousikvintetiltä, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterilta ja Sibeliuksen syntymäpäivänä konsertoivalta Tapiola Sinfoniettalta. Lisäksi Kuusisto johdattaa Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaaleilla hurmanneen Meidän Orkesteri -kokoonpanonsa esiintymään ensi kertaa kotifestivaalinsa ulkopuolelle.
Oman ainutlaatuisen lisänsä ohjelmistoon tuovat uuden sountrackin Kraft-yhtyeeltä saava elokuvaesitys Nanook, pakkasen poika sekä tanssiryhmä Susanna Leinonen Companyn ylistäviä arvosteluja kerännyt tanssiesitys Grain. Alkuperäisesitysten lisäksi kuullaan uusia tulkintoja Sibeliuksen, Bachin ja Vivaldin kaltaisten klassikoiden tuotannosta. SIB-sarjan iltojen yhdistävänä tekijänä on korkea taiteellinen taso, yllätyksellisyys ja monipuolisuus.






