Suvi Teräsniska – Ihmisen poika

Suvi Teräsniskan Ihmisen poika -kiertueen konsertit järjestetään syksyllä 2022

Suvi Teräsniskan Ihmisen poika -konserttisalikiertue perutaan syksyltä 2021. Odotetun Ihmisen poika -kiertueen uudet päivämäärät ovat syksyllä 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisinaan uusille konserttipäiville.

Suvi Teräsniska julkaisi vuoden 2019 elokuussa oman versionsa Yö-yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika.

Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas.

– Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita ja olin jo niin odottanut että olisin viimeinkin päässyt esittämään teille Ihmisen pojan ja monen muun hienon Yö-laulun tarinan, niin kuin minä olen ne kokenut. Mutta nyt ei auta muuta kuin odottaa vielä vuosi. Suuri kiitos kärsivällisyydestänne. Musiikki on onneksi pysyvää, se on ikuista. Kokoonnutaan yhteen tarinan äärelle sitten kun se on varmasti mahdollista. Sit voidaan itkeä ja nauraa yhdessä, Suvi sanoo.

Koskettavana tulkitsijana tunnetun Suvi Teräsniskan kaikki albumit ovat myyneet vähintään platinaa ja yhteensä hänen levyjään on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Suvi haluaa olla mukana auttamassa vähävaraisia lapsia ja lapsiperheitä, joten siksi osa lipputuotoista menee Hope ry:n toiminnan ja erityisesti pienten lasten tukemiseen.

Aikaisemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille konserttipäiville. Jos uusi konserttipäivämäärä ei sovi, liput tulee palauttaa 10.10.2021 mennessä virallisen lipunvälittäjän ohjeiden mukaisesti. Tarkemmat paikkakuntakohtaiset tiedot löydät osoitteesta www.warnermusiclive.fi/suviterasniska.

VERKATEHDAS TICKET SALES

0600 16 060 (0,76 € / min + local network rate)
Ticket sales and phone service are open on weekdays from 10 a.m. to 5 p.m.
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

TICKETMASTER

0600 10 800 (1,98 € / min + local network rate)
Phone service is open on weekdays from 8 a.m. to 5 p.m.
See all Ticket Outlets

TIMETABLE AND TICKETS

  • 24.09.2022 19:00
Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 39,50 €
  • 37,50 €
  • 0 €
Buy tickets

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto:
Noin 2 h 30 min sisältäen väliajan.

Järjestäjä:
Warner Music Live

Huom:
Tapahtuma on siirretty, aiemmat päivämäärät 20.3.2020, 12.3.2021 ja 6.11.2021. Liput käyvät sellaisenaan nykyiselle päivämäärälle, tai ne voi palauttaa 10.10.2021 mennessä. Lisätietoa täällä.