Hämeenlinnan kaupunki
Tapahtumat 1

« Palaa edelliselle sivulle

Heta Laitakari

Milloin

GalleriaKONE ja Taidelainaamo

  • la 4.1.ti 28.1.2020

Sisäänpääsy

Vapaa

Mitä

Ihmisen vaikutus ekosysteemiin ja ympäröivään luontoon ei ole keveä teema. Kuitenkin teoksissani on aina kyse toivosta. Yhteys luontoon on yhtä tärkeä side kuin yhteys elämäni tärkeisiin ihmisiin.

Kesäöinen fantasia ja luonnon ihmeet ovat lähtökohtana mysterious-näyttelylle. Kuinka lehti tai kukka tietää millaiseksi sen kuuluu kasvaa? Muodot, jotka syntyvät hiljaisuuden hämärästä ja mustarastaan laulun kirkkaudesta, saavat nyt hetkensä. Näyttelyssä metsäisten elementtien seurana on pronssista valettuja mikrouniversumeja; pieniä pesän ja siemenen kaltaisia muotoja, joista versoo kasveja. Yöt ja magia alati innoittavat työskentelyäni. Tästä muodostuu oma maailmansa GalleriaKONEeseen.

Kuvanveistäjä Heta Laitakari (s.1975) asuu ja työskentelee Tampereella. Hänen päätemareriaalinaan on pronssi, jonka hän taidokkaasti ja runollisesti yhdistää valoon, puuhun sekä eläviin kasveihin. Laitakari valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta v. 2001 ympäristötaiteen linjalta. Hän kuuluu Suomen Kuvanveistäjäliittoon.

Lisätietoja: www.hetalaitakari.com
 

GalleriaKONE & Taidelainaamo

ti–pe 11–18, la 11–16
suljettu maanantaisin ja sunnuntaisin

Käynti Verkatehtaankujalta

 

Lue lisää

Järjestäjä

GalleriaKONE