Hämeenlinnan kaupunki
Tapahtumat 1

« Palaa edelliselle sivulle

Kasari – taiteen 1980-luku

Milloin

Taidemuseo

  • pe 27.3.su 11.4.2021

Sisäänpääsy

Hinnat alkaen toimituskuluineen
Pääsymaksu 10 € / 8 €

Mitä

Kasari johdattaa ”kuumalle” 1980-luvulle. Näyttely esittelee suomalaisen 1980-luvun kuvataiteen moninaisia ilmiöitä Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmista.

Kolme vuosikymmentä sitten elettiin voimakasta talouden nousukautta. Maailmanpoliittinen tilanne muuttui kylmän sodan päätyttyä ja rajat alkoivat avautua eri puolilla maailmaa. Uusia teknologisia ratkaisuja kehitettiin kiihtyvällä tahdilla ja monet niistä löysivät tiensä myös tavallisiin koteihin. Kansainvälinen viihde tulvi suomalaisiin olohuoneisiin musiikin, television ja videoiden kautta.

Kuvataiteessa 80-luku oli vahvaa aikaa, ajan ilmapiiri ja taloudellinen nousukausi näkyivät myös siinä. Taidekenttä kansainvälistyi räjähdysmäisesti ja samanaikaisesti ilmassa oli ennen näkemättömän laaja kuvataiteellinen kirjo: alkuvoimaa pursuavaa ekspressionismia, monivivahteista abstraktia taidetta, menneitä aikoja siteeraavaa ja kommentoivaa postmodernismia, käsitteellinen taide teki tuloaan. Naiset ottivat vahvaa ja näkyvää roolia ajan kansainvälistyvässä kuvataiteessa.

Näyttelyssä on teoksia kaikkiaan 27 eri taiteilijalta, jotka ovat: Martti Aiha, Göran Augustson, Juhana Blomstedt, László Fehér, Susanne Gottberg, Marjatta Hanhijoki, Rolf Hanson, Juhani Harri, Outi Heiskanen, Pekka Kauhanen, Per Kirkeby, Matti Kujasalo, Marjo Lahtinen, Kuutti Lavonen, Leena Luostarinen, Jukka Mäkelä, Paul Osipow, Pauno Pohjolainen, Mari Rantanen, Silja Rantanen, Raimo Reinikainen, Johan Scott, Ilkka Juhani Takalo-Eskola, Marjatta Tapiola, Kain Tapper, Sam Vanni ja Hannu Väisänen.

Yleisöopastuksia näyttelyyn järjestetään 11.7. alkaen lauantaisin klo 11.30 ja 14.

Hämeenlinnan Taidemuseo

Viipurintie 2, p. 03 621 2669
ti–to 11–18, pe–su 11–17
Liput: 10 € / 8 € / Museokortilla ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Lue lisää

Järjestäjä

Hämeenlinnan Taidemuseo