Hämeenlinnan kaupunki
Juha Tapio: Pieniä taikoja

« Palaa edelliselle sivulle

Juha Tapio: Pieniä taikoja

Milloin

Verkatehdas, Vanaja-sali

  • la 9.3.2019 klo 19.00

Sisäänpääsy

Hinnat alkaen toimituskuluineen
Peruslippu 42,50 €
Pyörätuolin saattaja 0 €

Mitä

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 5.12. klo 9.00.

Juha Tapion kevään 2019 kiertue Pieniä Taikoja tuo yleisön eteen nahkansa luoneen artistin.
¨Vuosien saatossa esiintymisteni ääripäät ovat etääntyneet toisistaan. Kesän festivaaleilla ja isoissa areenakonserteissa bändi on kasvanut kilpaa lavatekniikan ja isoäänisen rokkaamisen kanssa. Toisaalta olen edelleen esiintynyt myös intiimisti yksin kitaran kanssa.¨

¨Uudelle levylle ja kiertueelle halusin jotain tästä väliltä. Halusin tehdä pieniä suuria lauluja ja niiden taustaksi bändisoinnin, jossa musisoidaan suurella tunteella mutta vähin elein – kuin leirinuotion ympärillä rannalla, niillä soittimilla joita mukaan on sattunut. Halusin, että ainutlaatuinen bändini nimenomaan SÄESTÄÄ lauluja, tuo niihin oman arvokkaan antinsa, mutta vain siinä määrin kuin on tarpeen. Ei yhtään enempää¨

Luvassa on tiivistunnelmainen konsertti-ilta, jonka runkona ovat Juhan uuden, kiertueen alla ilmestyvän levyn laulut. Mutta mukaan mahtuu myös monta tuttua hittiä, jotka saattavat aueta kuulijalleen ikäänkuin uusina teoksina, tuoreen ja vähäeleisen tulkintansa myötä. Nämä ainutkertaiset konsertit tehdään vain tulevana keväänä!

Juhan kanssa tunnelmoivat Joonas Kasurinen – koskettimet, Ako Kiiski – basso, Kalle Torniainen – rummut, Tommi Viksten – kitara.

Konsertin kesto n. 2 tuntia, sis. väliajan.

Lue lisää

Lipunmyynti

Verkatehtaan lipunmyynti. Avoinna ma–pe 9–19, la 12–17. Puh. 0600 1 6060 (0,76 € / min + pvm).

Ticketmaster Suomi. Avoinna ma – la 8 – 21 ja su 8 – 18. Puh. 0600 10 800 (1,96 € / min + pvm) tai 0600 10 020 (6,79 € / puhelu + pvm).

Järjestäjä

Central Line