Hämeenlinnan Mieskuoron 100 v. juhlakonsertti
Hämeenlinnan Mieskuoro ja Mieskuoron seniorit juhlistaa 100-vuotista historiaansa juhlakonsertilla kuorolle niin tutussa Vanaja-salissa 19. marraskuuta kello 16 alkaen.
Hämeenlinnan suojeluskunnan laulutaitoisia jäseniä koottiin vuonna 1919 laulamaan suojeluskunnan tilaisuuksissa. Hämeenlinnassa oli mieskuorolaulu ollut suuressa suosiossa. Vuonna 1922 perustettu Kerho-Kvartetti jatkoi toimintaansa Kerho-Kuoron nimellä. Mieskuoron perustava kokous pidettiin 19.11.1928 Raatihuonella.
Vuonna 1944 kuoro lähetti Hämeen lääninhallitukselle anomuksen, jossa päätettäisiin uuden mieskuoron perustamisesta. Lääninhallitus suostui pyyntöön ja uuden mieskuoron nimeksi tuli Hämeenlinnan Mieskuoro. Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit perustettiin vuonna 1979, kun osa kuoron miehistä ikääntyi ja heitä varten haluttiin perustaa oma kuoro.
Konsertissa Hämeenlinnan Mieskuoroa johtaa musiikkineuvos Anneli Julèn ja Mieskuoron senioreita director cantus Erkki Alanen. Mieskuoro on tehnyt vuosikausia hyvää yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa ja juhlakonserttiin kuoro halusi säestämään varusmiessoittokunnan. Kuoron toive toteutui ja niinpä varusmiessoittokunta, kapellimestari, yliluutnantti Risto Sojakan johdolla, tulee kuoroa säestämään.
Solisteiksi kuorolla on ilo saada maailmalla arvostetut Hämeenlinnalaiset laulajat, tenori Tuomas Katajalan ja baritoni Waltteri Torikan.
Kuoron toisena solistina on baritoni Waltteri Torikka.
Tenori Tuomas Katajala toimii toisena solistina. Kuva: Heikki Tuuli.
VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI
0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma–pe klo 10–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
TICKETMASTER
0600 10 800 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu avoinna ma–pe klo 8–21, la klo 9–21 ja su klo 10–18
Katso kaikki myyntipisteet
AIKATAULU JA LIPUT
LISÄTIEDOT
Tapahtuman kesto:
Noin 3 h sisältäen väliajan.
Järjestäjä:
Hämeenlinnan Mieskuoro ry.
Tapahtumabuffet:
Tapahtuman yhteydessä tarjolla Ravintola Verkatehtaan herkullinen tapahtumabuffet. Lue lisää!