Skip to content

Ismo Leikola – Ei mitään vakavaa

Korona pysäytti koko maailman ja sen lisäksi myös Ismo Leikolan. Nyt koteloitumisvaiheen jälkeen stand-up-lavoille lennähtää suorastaan uusi ihminen, uudestisyntynyt Ismo, joka on saanut 20 sekunnin mittaisen kasteen käsienpesualtaassa. Pidemmän keikkatauon aikana Ismo sukelsi pohdinnoissaan yhä syvemmälle ja löysi ennennäkemättömiä vastauksia – myös siihen iänikuiseen kysymykseen: Mille saa nauraa. Viime syksynä ensi-iltansa saanut “Ei mitään vakavaa” on show, jossa todella koetellaan rajoja. Tai oikeammin mennään niistä läpi että heilahtaa. Sellaisella nauravalla muurinmurtajalla.

Sitten virallinen ohjeistus. Nykytilanteesta johtuen tilaisuuksissa saatetaan edellyttää kaikilta yleisön jäseniltä sitä, että he käyttävät maskia tai visiiriä tai jotain semmosta. Umpinainen moottoripyöräkypärä käy myös tai kuupuku. Tai ilmastointiteippi joka peittää sekä suun että nenän. Jos joku on kiinnostunut mussuttamaan, länkättämään tai urputtamaan tästä, huomautamme että myös mussutus on suoritettava maski naamalla.

Todella halutaan, että kiertue voidaan toteuttaa ja toivotaan että kaikki on valmiita puhaltamaan yhteen hiileen. Siis vertauskuvallisesti. Konkreettinen yhteen hiileen puhaltaminen ei ole suositeltavaa näinä aikoina, kun pöpöt leviää.

VERKATEHDAS TICKET SALES

0600 16 060 (€0.76/min+mcc/lnc)
Ticket sales and phone service are open on Mon–Fri 10am–5pm
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

TICKETMASTER

0600 10 800 (€2/min+mcc/lnc)
Phone service is open on Mon-Fri 8am–9pm, Sat 9am–9pm and Sun 10am–6pm
See all Ticket Outlets

TIMETABLE AND TICKETS

  • 03.10.2022 19:00
Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 38,50 €
  • 34,50 €
  • 0 €
Buy tickets

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto:
Noin 2 h sisältäen väliajan.

Järjestäjä:
W&T Comedy

Ikärajoitus:
K18