Jenni Vartiainen – Konserttikiertue 2024
Uudella Lanka-singlellään radioiden soitetuimmaksi noussut Jenni Vartiainen lähtee omalle odotetulle konserttisalikiertueelleen ensi syksynä. Jenni on yksi 2000-luvun menestyneimmistä supertähdistä, joka teki viime vuonna paluun julkaisemalla uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen. Kiertueella tullaan kuulemaan myös tuttujen hittien lisäksi vielä julkaisemattomia kappaleita tulevalta albumilta.
Konserttisalikiertueen julkinen lipunmyynti alkaa pe 22.3. klo 9. Sitä ennen Jenni Vartiaisen Spotify-kuuntelijoilla on eksklusiivinen mahdollisuus ostaa liput konserttisalikiertueen pre-salesta.
– Olen aina rakastanut esiintyä konserttisaleissa. Siellä pääsen yleisön kanssa ihan eri tavalla lähelle ja voin luoda musiikillisesti runsaan ja tunnelmaltaan intiimin kokonaisuuden, jonka toteuttaminen ei muualla onnistuisi. En malta odottaa, edellisestä kiertueesta on jo seitsemän vuotta, Jenni Vartiainen hehkuttaa.
Lukuisista jättimäisistä radiohiteistään ja koko kansan rakastamista kappaleistaan tunnettu Jenni Vartiainen jäi tauolle marraskuussa 2018 loppuunmyydyn Hartwall Arena-konserttinsa jälkeen. Konsertti oli huikea ja taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa nähtiin ja kuultiin vaikuttava läpileikkaus Jennin yli kymmenen vuotta kestäneestä soolourasta. Syksyllä 2022 Jenni oli mukana pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Ellinooran ja Vesalan
VERKATEHDAS TICKET SALES
0600 16 060 (€0.76/min+mcc/lnc)
Ticket sales and phone service are open on Mon–Fri 10am–5pm
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
TICKETMASTER
0600 10 800 (€2/min+mcc/lnc)
Phone service is open on Mon-Fri 8am–9pm, Sat 9am–9pm and Sun 10am–6pm
See all Ticket Outlets
TIMETABLE AND TICKETS
LISÄTIEDOT
Tapahtuman kesto: 2 h 15 min
Väliaika: Kyllä
Järjestäjä: Warner Music Finland / Warner Music Live