Siirry sisältöön

Maija Vilkkumaa – Karaoke-queen -levyjulkkarikiertue

Maija Vilkkumaa saapuu Hämeenlinnaan Karaoke-queen -levyjulkkarikiertueellaan!

Uutta kukoistuskauttaan elävä Maija Vilkkumaa julkaisee syksyllä 2026 yhdeksännen albuminsa Karaoke-queen. Albumin myötä Vilkkumaa lähtee upean yhtyeensä kanssa pitkälle levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen.

”Karaoke-queen -albumini käsittelee raivoa, ja syksyn klubikiertueen keikat tulevat sen hengessä olemaan intensiivisiä ja raivokkaita. Tullaan yleisön iholle ja soitetaan niin kuin rockbändi soittaa: oikeesti, kiihkeesti ja riemukkaasti!” – Maija Vilkkumaa

Tulevalta albumilta on julkaistu ennakkoon nimikkosingle ’Karaoke-queen’ sekä tuoreimpana 15.5. julkaistu ’Oo mun kaa’.

Vilkkumaa on yksi maamme arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänet on palkittu viidellä Emma-patsaalla, Teosto-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Suomi-palkinnolla. Kahdeksan studioalbumia julkaisseen Vilkkumaan tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Satumaa-tango, Totuutta ja tehtävää, Ingalsin Laura, Ei ja Viimeinen elämä.

VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI

0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 11–12.30 ja 13–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

LIPPU.FI

0600 900 900 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu on avoinna ma-la klo 9-19, su klo 12-16,
poikkeukset mahdollisia.
Katso kaikki myyntipisteet

AIKATAULU JA LIPUT

  • 04.12.2026 19:00
Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 39,90 €
  • 39,90 €
  • 0 €

Tapahtuman liput tulevat myyntiin torstaina 21.5. klo 10.00.

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto: ilmoitetaan myöhemmin

Väliaika: Ei

Järjestäjä: Verkatehdas Oy