Saapuminen
Verkatehdas sijaitsee Hämeenlinnan keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien ja kauniin Vanajaveden äärellä.
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
Verkatehtaalle on helppoa saapua polkupyörällä. Verkatehtaan polkupyöräparkki sijaitsee pääovien välittömässä läheisyydessä, päärakennuksen ja Vanajaveden välisellä alueella.
Verkatehdas sijaitsee noin kahden kilometrin päässä moottoritien rampeista, ja saapuminen autolla on sujuvaa useista suunnista saavuttaessa. Verkatehdas sijaitsee alle sadan kilometrin päässä Lahdesta, Tampereelta ja Helsingistä.
Verkatehtaalta löytyy reilusti pysäköintitilaa, josta suurin osa on maksullista. Tapahtumien aikana Verkatehtaan edustalta löytyvät pysäköintitilat ovat kuitenkin rajalliset. Suosittelemme käyttämään tapahtumien aikana Keinuparkkia tai suosimaan henkilöauton sijasta muita saapumisvaihtoehtoja.
Tietoa pysäköintialueista:
Verkatehdas
Verkatehtaan päärakennuksen ja BioRex-elokuvakeskuksen edustalta sekä Paasikiventien sillan kupeesta löytyy yhteensä 119 pysäköintipaikkaa. Näistä liikuntaesteisille on varattu viisi paikkaa. Pihan invapaikoista kaksi on aivan talon edessä. Lisäksi Hämeenlinnan Teatterin edustalta löytyy viisi kappaletta liikuntaesteisten paikkoja.
Verkatehtaan pääovien ja Verkatehtaankujan edessä on varattu maksuttomia paikkoja lyhytaikaiseen (10 min) asiointi- ja saattopysäköintiin.
- Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
- 50 metriä Verkatehtaan pääovelta
- Maksullinen maanantaista perjantaihin kello 8–17 ja lauantaina kello 8–14
- Sunnuntaisin maksuton
- Hinta 1 € / h, minimimaksu 0,50 €
- Maksutapoina kolikot, sirukortit, Parkman, Moovy ja Easypark (aluekoodi 800)
- Taksien ja linja-autojen pysäköinti on maksutonta niille varatuilla paikoilla
Keinuparkki
Keinuparkki palvelee Talaskujalla, muutaman minuutin kävelyn päässä Verkatehtaalta. Parkkitalossa on neljässä tasossa 268 paikkaa, joista 6 on invapaikkoja.
Yleisötapahtumien aikana Verkatehtaan edustan pysäköintitilat täyttyvät nopeasti, joten suosittelemme erittäin vahvasti käyttämään Keinuparkkia.
- Talaskuja 2, 13200 Hämeenlinna
- 300 metriä Verkatehtaan pääovelta
- Maksullinen 24 h
- Hinta 1 € / h, 12 € / vrk
- Maksutapoina käteinen, useimmat pankki- ja luottokortit sekä Moovy-sovellus.
- Kurkkaa videolta, kuinka helposti ja nopeasti siirryt Keinuparkista Verkatehtaan pääoville:
Hämeenkuja
Hämeenkujan pysäköintialueelta löytyy 66 pysäköintipaikkaa kävelymatkan päästä Verkatehtaasta. Paikoista yksi on varattu liikuntaesteisille.
- Hämeenkuja 2, 13200 Hämeenlinna
- 400 metriä Verkatehtaan pääovelta
- Maksullinen maanantaista perjantaihin kello 8–18 ja lauantaina kello 8–16
- Sunnuntaisin maksuton
- Hinta 2 € / h
- Maksutapoina kolikot, Parkman, eParking, Moovy ja Easypark (aluekoodi 444)
Verkatehtaan sisäänkäynnille pääsee myös taksilla. Verkatehtaan pääovilla (Paasikiventie 2) ja Teatterin edustalla (Viipurintie 4) on erikseen takseille varatut pysähtymispaikat. Taksiliikennettä hoitaa Hämeenlinnassa Taksi Häme.
Verkatehdasta lähimmät paikallisliikenteen linja-autopysäkit ovat Terveyskeskus I ja Terveyskeskus L Viipurintiellä, sekä Pikkujärvi E ja Pikkujärvi P Keinusaarentiellä. Paikallisliikenteen aikataulut löydät Hämeenlinnan reittioppaasta.
Hämeenlinnan linja-autoasema sijaitsee myös vain noin 700 metrin päässä Verkatehtaasta, osoitteessa Eteläkatu 1, 13200 Hämeenlinna. Se on yksi maan bussiliikenteen solmukohdista, ja asemalta on useita päivittäisiä yhteyksiä Suomen kaupunkeihin. Tietoa linjoista ja aikatauluista löydät Matkahuollon sivuilta.
Hämeenlinnan rautatieasema sijaitsee osoitteessa Hämeentie 16, 13200 Hämeenlinna, vain 700 metrin päässä Verkatehtaasta. Hämeenlinnan rautatieasema on yksi pääradan merkittävimmistä asemista, ja Hämeenlinnasta on hyvät yhteydet eri puolille Suomea. Juna-aikataulut löydät VR:n sivuilta.
Verkatehdasta lähimmät lentoasemat ovat Tampere-Pirkkalan lentoasema (etäisyys 85 km) ja Helsinki-Vantaan lentoasema (95 km). Lentoasemilta on Hämeenlinnaan toimivat kulkuyhteydet raiteita ja teitä pitkin. Tietoa lentoasemista Finavian sivuilla.