K-CON Suomi 2023 viihtyi Verkatehtaalla niin hyvin, että tulee vuonna 2024 uudelleen
Julkaistu 25.4.2024
Kuvat K-CONin kuvaajat
Tapahtuman avajaisissa Vanaja-salin lavalla. KUVA Jasu
Korealaiseen populaarikulttuuriin keskittyvä K-CON Suomi 2023 järjestettiin Verkatehtaalla 12.8.2023. Tapahtuma toi Verkatehtaan katon alle satoja nuoria viihtymään monipuolisen ohjelman puitteissa.
Tapahtuma oli ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa ja onnistui Verkatehtaalla niin hyvin, että tämän vuoden K-CON Suomi 2024 päätettiin heti järjestää niin ikään “Verkkiksellä”.
Verkatehdas valikoitui järjestyksessään kuudennen K-CON Suomi -tapahtuman pitopaikaksi alkujaan monesta syystä. Monipuoliset ja toimivat tilat tuntuivat sopivilta tapahtuman tarpeisiin ja hyvä sijainti lähellä kulkuyhteyksiä toi tärkeää painoarvoa.
”Verkatehdas on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja tarjoaa paikkana mahtavia ratkaisuja conin eri osa-alueille. Paikka oli myös tuttu muista tapahtumista”, kertoo K-POP Suomi ry:n puheenjohtaja Anna Wallin.
Tapahtumapaikan valinta osui nappiin. Verkatehdas palveli hyvin tapahtuman erilaisia tarpeita, sijainti on hyvä, miljöö miellyttävä ja kaikki oli helppoa suunnitella. K-CON Suomi -tapahtuman työryhmä listasi Verkatehtaan ansioiksi muun muassa seuraavat asiat:
- Hyvät kulkuyhteydet
- Tarpeeksi tilava
- Räätälöidyt tilaratkaisut
- Mukavat tilat
- Ystävällinen, lämmin ja auttavainen henkilökunta
Vanaja-sali ja Lasipiha saivat lisäksi erikseen kiitosta seuraavasti:
”Vanaja-sali on sopivan kokoinen ja siellä on kaikki tarvittavat puitteet, kuten laajat pukuhuonetilat ja osaava tekniikka. Se soveltui loistavasti tanssiesityksiin. Lasipiha oli puolestaan toimiva rpd:n järjestämiseen. Osallistujilla oli mukavasti tilaa tanssia sekä odotella tilan reunoilla, ja katsojillekin oli hyvin paikkoja rappusilla”, työryhmä kuvailee.
Lasipiha täyttyi päivän aikana erilaisista oheistapahtumista. KUVA Pauge
Saumaton yhteistyö loi onnistuneen ennakkotuotannon
Wallinin mukaan tapahtuman suunnittelu ja etukäteisjärjestelyt sujuivat hyvin ja tapahtumajärjestäjän toiveet otettiin huomioon. Yhteistyö ja kommunikaatio oli saumatonta.
”Meillä oli hyvä kommunikaatioyhteys, kaikki oli neuvoteltavissa. Meille tuli myös vastaanotettu ja haluttu olo tapahtumanjärjestäjänä. Kaikkiin kysymyksiin myös vastattiin hyvin yhteyshenkilöiden puolesta”, kuvailee Wallin koko työryhmän puolesta.
Taidokas henkilökunta tapahtuman sydämenä
Verkatehtaan henkilökuntaa K-CON Suomi -tapahtuman työryhmä kuvailee todella ystävälliseksi, mukavaksi ja osaavaksi. Henkilöstö onnistui työryhmän mukaan työssään erinomaisesti.
”Henkilöstö on taidokas ja ystävällinen, lämminhenkinen ja huomioiva. Heillä löytyi ratkaisu jokaiseen tarpeeseen tai kysymykseen vaivattomasti ja he vastasivat kaikkiin kysymyksiin ja toiveisiin mahtavasti. Hienoa oli, että he myös kiittivät paljon omasta puolestaan päivän päätteeksi”.
Kokoustila 1 palveli tapahtumassa erinomaisena tilana. KUVA Jasu
Tapahtumasta jäi onnellinen olo
Tapahtumapäivä sujui Anna Wallinin mukaan odotetusti. Tapahtuma sujui hyvin yhteistyössä Verkatehtaan kanssa ja tapahtumajärjeställä oli helpottunut ja onnellinen olo päivän päätteeksi. Yleistunnelma oli energinen ja innostunut, niin kävijät kuin työntekijät nauttivat tapahtumapäivästä.
”Kaikki sujui, kuten piti. Toiveemme otettiin huomioon ja esimerkiksi tavaroiden järjestely oli hoidettu puolestamme ja yhteistyössä kanssamme. Tapahtumasta jäi hyvä yleistunnelma ja saavutimme tapahtumalle asetetut tavoitteet. Lämmin vastaanotto ja yhteistyön sujuminen olivat hienoja piirteitä”, kiittää Wallin koko työryhmän puolesta.