Retoriikan kesäkoulu luottaa Verkatehtaaseen
Julkaistu 11.2.2025
Kuvat Ville Tarhala
Jörg Hackeschmidt palasi kesän 2024 esityksessä aikaansa Saksan liittokanslerin puheenkirjoittajana: mitä hän oppi kirjoittaessaan Angela Merkelille?
Retoriikan kesäkoulu on vaikuttamisviestinnän seminaari, joka järjestetään joka vuosi Verkatehtaalla alkukesästä. Tapahtuma on suunnattu erityisesti johtajille sekä viestinnän, markkinoinnin ja edunvalvonnan ammattilaisille.
Vuonna 2025 Retoriikan kesäkoulu järjestetään jo 12. kerran. Tapahtuma on järjestetty aina Verkatehtaalla. Vuosittain vaihtuvaan teemaan keskittyy kaarti kotimaisia ja kansainvälisiä puhujia, jotka ovat omien alojensa huippuasiantuntijoita. Kesäkoulussa on ollut puhumassa akateemisia tutkijoita, kuuluisia toimittajia, kansainvälisten mediatalojen johtajia ja valtionjohtajien puheenkirjoittajia Berliinistä, Lontoosta ja Valkoisesta talosta.
Vuodesta 2012 järjestetty Retoriikan kesäkoulu saa osallistujilta toistuvasti ylistäviä arvioita sisällöstä, järjestelyistä ja rennon kesäisestä tunnelmasta. Vuosien myötä siitä on kehittynyt viestinnän ja vaikuttamisen ammattilaisten kesäinen kohtaamispaikka, josta käydään hakemassa tuoreita työkaluja ja inspiraatiota.
”Verkatehdas on seminaaripaikkana vertaansa vailla. Vaikka olemme järjestäneet Retoriikan kesäkoulun täällä jo yli kymmenen kertaa, olemme aina uudestaan vaikuttuneita Verkatehtaan henkilökunnan ammattitaidosta, palvelualttiudesta ja ratkaisukeskeisestä asenteesta, joita ilman korkeatasoinen tapahtuma ei voi syntyä. Tilat ja tekniikka ovat huippuluokkaa. Odotuksemme ovat joka kerta korkealla, mutta aina ne ylittyvät”, kertoo Retoriikan kesäkoulun rehtori Antti Mustakallio.
Mustakallion mukaan Verkatehdas on huipputason konferenssikeskus, jossa kaikki toimii paremmin, kuin tilaaja on uskaltanut edes toivoa.
”Tällä on merkittävä vaikutus siihen, että Retoriikan kesäkoulun asiakastyytyväisyys on joka vuosi huipputasoa. Lisäksi Verkatehtaan keskeinen sijainti Etelä-Suomessa tekee saapumisen helpoksi kaikille. Niinpä valitsemme Verkatehtaan mielellämme yhä uudestaan”, Antti Mustakallio jatkaa.
Ajankohtaisohjelmien toimittaja Annika Damström kertoi kesän 2024 Retoriikan kesäkoulussa, kuinka hän saa haastateltavistaan kaiken irti.
Vuonna 2025 Retoriikan kesäkoulu järjestetään 6.6. otsikolla Kuinka luot puheella turvallisuutta. Pääpuhujiksi saapuvat vuosina 2021—2025 NATO:n korkeimpana sotilasjohtajana palvellut amiraali Rob Bauer ja hänen palkittu puheenkirjoittajansa Eleonora Russell. Puheenvuoroja pitävät myös Venäjä-tutkija Keir Giles, esiintymiskouluttaja John Zimmer, tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen, johtamisviestinnän kouluttaja Lilly Korpiola ja vuorovaikutuskouluttaja Totti Karpela. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on Patria. Muut yhteistyökumppanit ovat Docendo ja HAMK.
Retoriikan kesäkouluun voi tutustua tarkemmin tapahtuman nettisivulla.
Retoriikan kesäkoulusta sanottua
Retoriikan kesäkoulu on tapa oppia lyhyessä ajassa suuri määrä uutta ja kerrata vanhaa uusin maustein. Lisäksi Kesäkoulu tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia mitä kiinnostavimpien ihmisten kanssa. Paljon ajateltavaa ja sovellettavaa moneen suuntaan! Vahva suositus!
Anneli Portman, THLAjatuksia antava, vinkkejä jakava, neuvoja pursuava. Ei vain kurssi vaan uusi tapa lähestyä puhumista. Eikä vain puhumiseen, vaan kaikkeen vaikuttamiseen.
Leena Manner, Rud PedersenVaikuttaminen, vakuuttaminen ja viestin esittäminen innostavasti olivat minulle niitä tavoitteita, joihin lähdin hakemaan sisältöä Retoriikan kesäkoulusta. Harvoin voi todeta, että seminaari täytti ja jopa ylitti odotukset. Näin pääsi käymään.
Anni Laihanen, Etelä-Karjalan liittoRetoriikan kesäkoulu on tärkeä tapahtuma jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa talouselämässä, politiikassa tai kehittyä niin puhujana kuin analysoivana kuuntelijana. Parasta aivohierontaa Suomessa, suosittelen väkevästi.
Jussi Lähde, Latitude 66 Cobalt OyRetoriikan kesäkoulu on yksi Suomen parhaista tapahtumista. Joka vuosi vangitsevat ja valovoimaiset esiintyjät raottavat asiantuntemuksensa verhoa ja päästävät kurkkaamaan kulisseihin. Maailmanluokan osaamista on harvoin näin paljoa kuunneltavissa yhden päivän aikana.
Karl Filtness, MEOM Oy
Retoriikan kesäkoulussa 2024 ETLAn johtaja Aki Kangasharju väitteli tutkijatohtori Lauri Holapan kanssa Suuressa talousdebatissa. Debatin tuomaroi taloustoimittaja Karo Hämäläinen.