Siirry sisältöön

Verkatehtaan opistotalon peruskorjaus alkaa lokakuussa

Julkaistu 7.10.2024

Urakan aikana opistotaloon tehdään tilamuutoksia ja tekniikkaa uudistetaan

Toisen kerroksen kokoustilat laajennetaan, jotta ne palvelevat jatkossa myös tapahtumatoimintaa. Uusiin tapahtumatiloihin tulee mahtumaan kerralla 350 henkilöä. Jatkossa toiseen kerrokseen kuljetaan Lasipihan kautta, kun narikasta rakennetaan kulku toiseen kerrokseen. Aimokoululle rakennetaan tilat rakennuksen 5.kerrokseen.

Myös alueen muita kulkureittejä järkeistetään niin, että kuhunkin toimintoon kuljetaan omasta sisäänkäynnistään. Opistotalon Vanajantien puoleiselle seinustalle rakennetaan kokonaan uusi porrashuone sisääntuloineen sekä lastauslaituri palvelemaan tapahtumatuotantoja. Porrashuone aiheuttaa pieniä tilamuutostarpeita kaikissa kerroksissa.

Talotekniikkaa uusitaan asentamalla koko opistotaloa palveleva energiatehokas lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihtojärjestelmä. Ilmanvaihtokoneet sijoitetaan kuudennen kerroksen ullakkotilaan, minne rakennetaan myös uusi tanssisali. Vesikatto ja ylimmän kerroksen välipohja ovat rakennusteknisen käyttöikänsä päässä, joten ne uusitaan. Samalla tilamuutosten takia rakennuksen vesikattoa korotetaan. Lisäksi talotekniikasta uusitaan käyttövesiputket ja valaistus, joka vaihdetaan energiatehokkaaseen led-valaistukseen. Rakennuksen wc-tiloja lisätään tilojen käyttäjämäärien mukaisesti.

Pysäköinti ja liikkuminen alueella työn aikana

Rakentaminen alkaa työmaan perustamisella ja purkutöillä lokakuussa 2024. Työ ei vaikuta Verkatehtaan asiakaspysäköintiin.

Työmaa-alue aidataan, eikä sinne saa mennä ulkopuolisia. Alueen karttaan on punaisella merkitty suunniteltu työmaa-alue. Opistotalo on rajattu punaisella.

Työmaaliikenne kulkee alueelle Verkatehtaankujan ja Lyseon takapihan kautta.

Verkatehtaan tapahtuma- ja kokoustoiminta pyörii toistaiseksi normaalisti peruskorjauksesta huolimatta

Ajankohtaista-palstalta pystyt seuraamaan opistotalon peruskorjauksen etenemistä ja uusien tapahtumatilojen muodostumista. Kysy rohkeasti asiantuntijoiltamme, jos jokin remonttiin liittyvä askarruttaa.

Tapahtumavarauksia ja kokouksia koskevat tiedustelut:
Rita Kujanpää, myyntipäällikkö, +358 40 868 2158
Desire Lindell-Hautala, myynti- ja tapahtumakoordinaattori, +358 50 595 6704

Lisätietoja peruskorjauksesta:
Arto Helkiö, vt. toimitusjohtaja, Verkatehdas
Ville Laukkanen, rakennuttajainsinööri, Hämeenlinnan kaupunki

Verkatehtaan opistotalon työmaa-alue