Siirry sisältöön

Aaveiden kertomaa

 

Hyytävä kierros Hämeen Linnassa syksyn pimetessä. 

Vaikka Hämeen Linna rakennettiin alun perin puolustuslinnakkeeksi venäläisiä vastaan, läpi vuosisatojen sillä on ollut vahva merkitys vankien säilytyspaikkana. Keskiajalla varkauksista, murhista tai noituudesta pidätetyt vangit viruivat linnan tyrmissä ja torneissa odottamassa karmeita tuomiotaan. Huhutaan, että näiden vankien onnettomat sielut kulkevat edelleen Linnan käytävillä.

Tyrmien tarinat ulottuvat 1200-luvulta viime vuosisadalle saakka. Hämeen Linnan päärakennuksessa toimi naisvankila aina 1953 asti, jolloin vangit siirrettiin pois Linnan entisöinnin tieltä. Useimmat vangeista olivat laittoman abortin tehneitä tai lapsensa murhanneita naisia. Kuuluisin naisvangeista lienee ollut unissasaarnaaja Maria Åkerblom.

Esityksen ohjaa teatterinjohtaja Anna-Elina Lyytikäinen. Hämeenlinnan Teatteri on toteuttanut esityksen yhteistyössä Hämeen linnan, Verkatehtaan, Teatteribarrikadin, Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n, Hämeenlinnan keskiaika ry:n, Torvinen Showtekniikan, Koulutuskeskus Tavastian ja Kanrestan kanssa.

Varaa kierrokselle kunnon kävelykengät, sillä Linnassa kuljetaan ahtaissa käytävissä ja hämärissä portaikoissa. Äläkä missään nimessä eksy Linnan uumeniin…

Ei klaustrofobiasta, pimeyden tai matelijoiden pelosta kärsiville. Ei herkkähermoisille eikä huonojalkaisille. K16. Kesto n.50 minuuttia

Käsikirjoitus Henna-Maija Alitalo, Lasse Sandberg, Johanna Reilin, Anna-Elina Lyytikäinen.

Työryhmä:

Sinikka Salminen, Henna-Maija Alitalo, Sirpa Soininen, Taavi Leinikka, Killa Keränen, Hanna-Leena Henriksson, Antti Leino, Taina Maria Savimäki.

Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen, valosuunnittelu Veikko Pulli, äänisuunnittelu Janne Auvinen, pukusuunnittelu Satu Suutari.

Tuotantojärjestäjä Henna Mäkelä, tarpeistonvalmistaja Karoliina Käppi, lavastuksen konsultointi.

Juha Mäkipää, näyttämömestari Iina Karhunen, historiaperehdytys Mari Vadén.

Puvustuksen valmistus Emmi Vainio, Sanna Kuoppala, Katri Huttula.

Esityksen yhteydessä on myös mahdollisuus ruokailuun Linnassa. Tarjolla muutakin kuin mätiä majavanhäntiä tai eltaantuneita kaninsikiöitä.

Liput myydään vain ennakkoon. Paikkoja rajoitetusti!

Lippu + ruoka pakettihintaan 75,90 €/ hlö

AAVEIDEN KERTOMAA ILLALLISPÄIVÄT:

la 5.10 klo 18:00, ruokailu kierroksen jälkeen klo 19:00-21:00

la 5.10 klo 19:30, ruokailu ennen esitystä klo 17:30-19:15

pe 25.10. klo 19.00, ruokailu esityksen jälkeen klo 20:00-22:00

pe 25.10 klo 20:30, ruokailu ennen esitystä klo 18:30-20:15

to 21.11. klo 19:00, ruokailu esityksen jälkeen klo 20:00-22:00

to 21.11. klo 20:30, ruokailu ennen esitystä klo 18:30-20:15

Menu:

Hiillostettua kirjolohta, marinoitua silakkaa ja etikkakurkkuja L, G
Lihasylttyä, hillottua omenaa ja piparjuurta M, G
Kaskettua punajuurta, vuohenjuustoa ja karviaisia L, G
Linnanpihan vihreitä yrttejä, versoja ja sinappisoosia M, G
Hapanjuurileipää ja ruskistettua voita L
***
Viiniliemessä yön yli haudutettua häränlapaa, lanttuja ja pottuvoita L, G
***
Tattaripannukakkua, sokeroituja mansikoita ja vaniljakermaa L, G
Kahvi/ tee
Ruuat tarjoillaan jaettavaksi seurueen kesken.

Erityisruokavaliot/ allergiat olisi hyvä saada heti oston yhteydessä, mutta viimeistään 14 vrk ennen ravintola@verkatehdas.fi

Lähdeluettelo:
Anna-Maria Vilkuna: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolessavälissä
Tuula Hockman: Ingeborg Tott
Tuula Hockman: Kolmen polven perilliset
Rautapuu kukkii, Mirjam Mattila
Gustav Björkstrand, Maria Åkerblom
Seppo Marttinen, Hämeenlinna vankilakaupunkina
Jorma Tuominen (Hämeen heimoliiton julkaisutoimikunta) : Linnassa ja sen liepeillä: elämää Hämeen linnassa
Pirjo Poutanen, Katleena Kortesuo: Hämeen linna – The castle of Häme
Anna-Mari Vilkuna: Vuosi linnassa: Hämeen linnan elämää mikkelistä mikkeliin
HS: Hämeen linnan kummitus on valkoiseen vaatteeseen pukeutunut nainen
Tiina Miettinen: Töissä, juhlissa ja vankityrmissä – Hämeen linna 1580-luvulta 1600-luvun alkuun

 

VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI

0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma–pe klo 10–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

LIPPU.FI

0600 900 900 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu avoinna ma–la klo 9–21 ja su klo 10–18
Katso kaikki myyntipisteet

AIKATAULU JA LIPUT

  • 27.09.2024 19:00
  • 27.09.2024 20:30
  • 05.10.2024 18:00
  • 05.10.2024 19:30
  • 11.10.2024 19:00
  • 11.10.2024 20:30
  • 12.10.2024 18:00
  • 12.10.2024 19:30
  • 25.10.2024 19:00
  • 25.10.2024 20:30
  • 31.10.2024 19:00
  • 31.10.2024 20:30
  • 05.11.2024 19:00
  • 05.11.2024 20:30
  • 08.11.2024 19:00
  • 08.11.2024 20:30
  • 13.11.2024 19:00
  • 13.11.2024 20:30
  • 21.11.2024 19:00
  • 21.11.2024 20:30
Hämeen Linna
  • 36 €
  • 75,90 €
Osta liput

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto: noin 50 min

Väliaika: Ei

Järjestäjä:
Hämeenlinnan Teatteri