Musikaalikomedia: IHAN TUULIAJOLLA
Musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteillä.
Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä, Juice, sekä Eppu Normaali ja Hassisen Kone. Tuuliajolla-kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.
Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Einon kanssa seikkailevat mm. Juice, Martti Syrjä ja Ismo Alanko.
Tuuliajolla-kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.
Päärooleissa mm: Tatu Mönttinen, Ilpo Kaikkonen, Mirjam Paaso, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Henri Lehikoinen ja Juha Kinnunen/Kasperi Kinnunen.
VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI
0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 11–12.30 ja 13–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
LIPPU.FI
0600 900 900 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu on avoinna ma-la klo 9-19, su klo 12-16,
poikkeukset mahdollisia.
Katso kaikki myyntipisteet
AIKATAULU JA LIPUT
LISÄTIEDOT
Järjestäjä: United Festivals Oy