Siirry sisältöön

Verkatehtaan korttelin toimijat: Tehdasmiljöö taipuu mainostoimiston monipuolisiin tarpeisiin

Julkaistu 5.4.2022
Teksti Anni Nieminen
Kuva
 Precis

Mainostoimisto Precis on yksi Verkatehtaan korttelin vanhimmista toimijoista. Verkatehtaan tiloihin se muutti rautatieaseman kupeesta, Sorsanpolulta, vuonna 2008 voittaessaan Hämeenlinnan kaupungin järjestämän suunnittelukilpailun yhdessä Arkkitehtitoimisto Kaipaisen kanssa.

Kaupunki halusi tehdä Verkatehtaasta kulttuurikeskuksen, josta löytyisi myös paikallisia toimijoita. Suunnittelukilpailun voitto merkitsi remonttilupaa sekä kymmenen vuoden vuokrasopimuksen saamista Verkatehtaan tiloihin.

– Olihan tämä aikamoinen murju, kun ensimmäisen kerran kävimme katsomassa tätä, Preciksen hallituksen puheenjohtaja Timo Pietilä muistelee.

Tila, johon suunnitelma piti toteuttaa, oli teatterin näyttelijöiden vanha lämpiö. Rujossa kunnossa oleva tila, josta puuttui kaikki.

– Ensimmäisellä vierailulla silloinen toimitusjohtaja Matti Lyly tokaisi, että ompas makeet tilat. Hänellä oli selvästi kyky nähdä olemattomia, Pietilä nauraa.

Preciksen ja Arkkitehtitoimisto Kaipaisen kilpailutyön nimeksi tuli silta. Tilaan haluttiin rakentaa silta, joka olisi keskeisellä paikalla ja samalla jakaisi eri työtiloja.

Hämeenlinnan kaupunki sai useita muitakin ehdotuksia, mutta silta valikoitui voittajaksi. Samaan aikaan alkoi tilojen armoton remontointi.

Millaisia mahdollisuuksia toimitila on sitten antanut vuosien aikana mainostoimistolle?

– Tilat ovat toimineet loistavasti. Ne ovat muovautuneet avokonttoriksi, studioksi ja neuvottelutilaksi. Omaperäinen miljöö antaa kivaa lisää luovan työn tekemiseen, Pietilä iloitsee.

– Edelleen tulee asiakkailta ihmetystä siitä, että täältä löytyy tällaiset tilat, hän lisää.

Mainostoimisto Precis on suurin markkinointitoimisto Helsingin ja Tampereen välillä. Preciksen 17 ammattilaista tuottaa markkinoinnin strategisia kokonaisuuksia, sisältöjä tekstistä verkkosivuihin, kuvista videoon ja animointiin, aina kohderyhmän mukaan.

Kiinnostuitko toimitilapalveluistamme?

”Vaikka Verkatehtaan korttelissa ei tällä hetkellä olisikaan vapaita toimitiloja, voit silti olla yhteydessä ja kysyä mahdollisesti tulevaisuudessa vapautuvista tiloista.”

Arto Helkiö, talousjohtaja
+358 40 868 2156
arto.helkio@verkatehdas.fi

Lisää blogitekstejä

Mielessä juhlien järjestäminen? Lue tekstistä, miten Kiinteistöliitto Kanta-Häme onnistui vuosijuhlien järjestämisessä Verkatehtaalla.
23.12.2022
Jos suunnitelmissasi on käynnistää tuleva vuosi, seuraava projekti tai uuden tiimin arki kaikkien aikojen kick-offilla, löydät tästä tekstistä vinkit siihen, mitä ainakin kannattaa ottaa huomioon.
18.11.2022
Verkatehtaan kortteli tarjoaa toimitilat tällä hetkellä noin 30:lle pääasiassa luovan alan, kulttuurin tai taiteen toimijalle. Korttelissa mahdollisuuksia on monia; tiloja on pienistä studioista aina isoihin näyttely- tai harrastustiloihin.
20.12.2021