Yleisötapahtumat

Mukautuvuus ja monipuolisuus Vanaja-salin vahvuutena

Verkatehtaan 703-paikkainen Vanaja-sali soveltuu erinomaisesti erilaisten yleisötapahtumien tapahtumapaikaksi. Mukautuvuuden ansiosta Vanaja-sali palvelee todella laajasti erilaisten esitysten tarpeita: katsomo voidaan järjestää useaan eri muotoon, ja salin akustiikka säädetään aina palvelemaan esitystä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vanaja-sali mukautuu teatterimuodosta klubikatsomoksi, tai tasalattiaiseksi rock-venueksi, joka vetää jopa 1176 henkeä. Salissa nähdäänkin esimerkiksi klassista musiikkia, rock-keikkoja, tanssia, teatteria, sirkusta ja stand up -komiikkaa.

 

Verkatehtaalla onnistut yleisötapahtumien järjestämisessä

Verkatehtaan asiantunteva henkilökunta huolehtii, että yleisötapahtumien järjestäminen on tehokasta ja sujuvaa. Henkilökuntamme auttaa tapahtuman suunnittelussa sekä käytännön järjestelyissä, ja varmistaa koko tapahtuman ajan, että laadukkaat esitystilat palvelevat esiintyjää. Tapahtuman aikana varmistamme, että suurtenkin yleisöjen toiveet pystytään toteuttamaan, jotta esiintyjä saa keskittyä täysillä esitykseen.

Miksi Vanaja-sali on loistava paikka järjestää yleisötapahtumia?

Vanaja-salin tekniset ratkaisut ovat laadukkaita, ja tapahtumajärjestäjiä palvelevia. Akustiikka, laitteet, järjestelmät ja muu tekniikka on suunniteltu mahdollisimman hyvin erilaisia tuotantoja tukeviks

Vanaja-salin muotoa pystyy mukauttamaan tapahtumalle parhaiten sopivaksi. Vanaja-salin voi järjestää teatterimuotoon, klubikatsomoksi tai tasalattiaiseksi keikkasaliksi. Myös näyttämön koko on muunneltavissa.

Vanaja-sali sijaitsee tyylikkäästä tehdasmiljöötä ja kaunista Vanajavesimaisemaa yhdistävässä ympäristössä. Sijainti on keskeinen ja kulkuyhteydet ovat toimivat läheltä ja kaukaa saavuttaessa.

Yleisötapahtumat sopivat erityisesti näihin tiloihin:

”Kolmenkymmenen vuoden aikana olemme soittaneet monissa konserttisaleissa monissa eri maanosissa. Kokemuksemme Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli yksi viime aikojen nautinnollisimmista. Konserttisali on erittäin hyvin rakennettu ja varusteltu. Tekniikka ja hallinto saivat esiintyjän tuntemaan olonsa kotoisaksi, tarjoilut olivat anteliaita ja markkinointi kohdallaan, joten artistilla oli mahdollisuus tarjota hieno esitys. Viiden tähden venue ja viiden tähden henkilökunta.”

Patrick Lee-Thorp, Producer & Manager, Dizu Plaatjies & Ibuyambo.

Tapahtumaa järjestämässä?
Anna meidän auttaa.

“Verkatehdas on laadukas yhdistelmä toimivia tiloja ja intohimoista tapahtumaosaamista. Toteutamme parhaimmat järjestelyt ja autamme sinua saavuttamaan tilaisuutesi tavoitteet.”

Rita Kujanpää, myyntipäällikkö
+358 40 868 2158
rita.kujanpaa@verkatehdas.fi

Rita Kujanpää