Siirry sisältöön

Tuomas ja Kaarina kansanooppera

Tuomas ja Kaarina on sanoittajamestari Vexi Salmen kirjoittama ja Heikki Sarmannon säveltämä kansanooppera. Keskiaikaiseen Hämeeseen sijoittuva tarina kertoo maasta idän ja lännen puristuksessa, ihmisistä tuhon keskellä ja rakkaudesta kuoleman varjossa.

Tapahtumat ajoittuvat 1200-luvulle Birger Jaarlin johtaman sotaretken aikoihin. Kuoro kertoo idän uhasta, tuhosta ja orjuuttamisesta. Kaiken sotimisen keskellä päällikkö Tuomas rakastuu piika Kaarinaan ja Aulangolla vietetään häitä. Seuraava uhka tuleekin lännestä ja linnavuorta puolustava Tuomas saa surmansa. Epätoivoinen Kaarina hukuttautuu ja uskoo kokevansa uudet häät rakastettunsa kanssa.

Tuomas ja Kaarina oli tarkoitettu esitettäväksi 2000-luvun alussa Hämeen linnan pihalla, mutta ensiesitys peruuntui rahoitusvaikeuksien vuoksi. Ensiesityksensä teos sai 2017 Lahdessa konserttiesityksenä. Nyt Tuomas ja Kaarina nähdään ja kuullaan ensimmäisen kerran alkuperäisten tapahtumapaikkojen keskellä.

VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI

0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 11–12.30 ja 13–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

LIPPU.FI

0600 900 900 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu on avoinna ma-la klo 9-19, su klo 12-16,
poikkeukset mahdollisia.
Katso kaikki myyntipisteet

AIKATAULU JA LIPUT

  • 31.01.2026 14:00
  • 31.01.2026 18:00
Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 44,10 €
  • 35,60 €
  • 35,60 €
  • 35,60 €
  • 44,10 €
Osta liput

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto: noin 2 tuntia

Väliaika: Kyllä

Järjestäjä: Hämeenlinnan Rotaryklubi ry