Siirry sisältöön

Neljä Ruusua: Akustinen unelma – Sähköinen sydän

Huomio konserttivieraat:

Konsertin katsomomuoto on osittain muuttunut tapahtumajärjestäjän toimesta. Permannon seisomapaikat on muutettu numeroimattomiksi istumapaikoiksi. Mahdollisissa kysymyksissä pyydämme olemaan yhteydessä suoraan tapahtumajärjestäjään.

Suomalaisen popmusiikin peruskivi Neljä Ruusua lähtee keväällä konserttisalikiertueelle. Akustinen unelma – Sähköinen sydän -nimeä kantava kiertue on jatkoa parin vuoden takaiselle, salit ympäri Suomen täyttäneelle Akustinen unelma -kiertueelle. Tällä kertaa konserttien toinen puoli on akustinen, toisen ollessa sähköinen.

– Konserteissa tulee olemaan kaksi puolta. Ensimmäinen setti on akustinen, mutta ei välttämättä rauhallinen. Siinä on samaan aikaan herkkyyttä ja vaaraa. Väliajan jälkeen sähköistämme tunnelman ja ”sytytämme valot”. Sähkösetti kruunaa kaiken, värisyttää ja tuottaa tyydytyksen, laulaja Ilkka Alanko kertoo.

Luvassa on laajasti kappaleita yhtyeen yli 40-vuotisen uran varrelta.

– Soitamme hittejä ja myös vähän vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä pitkän uramme varrelta. Odotamme hienoja iltoja, ihmisten kohtaamista ja kiitollisuuden tunnetta tästä kaikesta, Alanko jatkaa.

IKÄRAJA: seisomapermanto K18, istumakatsomo S

Liput myy Tiketti (istuma- ja permantoliput) ja Lippu.fi (vain permantoliput).

TIKETTI

Puhelinpalvelu 0600 11 616 (1,99 € / min. + pvm). Lipputilaukset ja -varaukset ma–ti 9–19, ke–la 9–21, su 11–18.

Asiakasneuvonta 010 843 1611 (paikallisverkkomaksu). Lisätiedustelut tilauksiin, toimituksiin ja tapahtumiin liittyen sekä varausten muutokset. Avoinna arkisin 10–18, arkipyhät suljettu.

LIPPU.FI

0600 900 900 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu on avoinna ma-la klo 9-19, su klo 12-16,
poikkeukset mahdollisia.
Katso kaikki myyntipisteet

AIKATAULU JA LIPUT

  • 02.04.2026 19:00
Hämeenlinna, Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 42,90 €
  • 42,90 €
Osta liput (Tiketti)

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto: 2 h + väliaika

Väliaika: Kyllä

(Väliaikatarjoilun ennakkomyynti sulkeutuu kaksi arkipäivää ennen esityspäivää klo 10.00.)

Ikäraja: Seisomapermanto K18, istumakatsomo S

Järjestäjä: Sold Out Management Oy