Siirry sisältöön

International Festival Ballet: Joutsenlampi

Arvostettu International Festival Ballet tuo rakastetun Joutsenlampi-balettinsa Baltic Festival Orchestran säestämänä Hämeenlinnaan marraskuussa. Esitysten tähtiballerinoina tanssivat tänä vuonna Suomessakin jo aiemmin ihastuttaneet Elizaveta Bogutskaya ja Nikita Moskalets sekä nuoret lupaukset Anastasia Miliachenko ja Lorenzo Lodi. Baltian festivaaliorkesterin kapellimestarina toimii Normunds Vaicis.

Saksassa päämajaansa pitävä International Festival Ballet on kansainvälinen baletti, joka toimii yli kansallisten rajojen ja haluaa edistää yhteisymmärrystä ja rinnakkaiseloa taiteen, musiikin ja tanssin keinoin. International Festival Balletin tanssijoista suurin osa on ukrainalaisia mutta joukossa on myös Venäjältä paenneita tanssijoita sekä tanssijoita Italiasta, Espanjasta, Japanista ja Puolasta.

Pjotr Tšaikovskin 1800-luvulla säveltämä Joutsenlampi kertoo tutun tarinan kaukaisen maan prinsessa Odettesta, jonka pelätty velho Rothbart on kaapannut ja noitunut joutseneksi.

INTERNATIONAL FESTIVAL BALLET (GER)
JOUTSENLAMPI
Musiikki: Pjotr Tšaikovski
Koreografia: M. Petipa ja L. Iwanov
Libretto W.Begitchev ja W. Geltzer

VERKATEHTAAN LIPUNMYYNTI

0600 16 060 (0,76€/min+mpm/pvm)
Lipunmyynti ja puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 11–12.30 ja 13–17
Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna

TICKETMASTER

0600 10 800 (2€/min+mpm/pvm)
Puhelinpalvelu avoinna ma–pe klo 8–21, la klo 9–21 ja su klo 10–18
Katso kaikki myyntipisteet

AIKATAULU JA LIPUT

  • 15.11.2023 19:00
Verkatehdas, Vanaja-sali
  • 84,50/74,50/69,50 €
  • 79,50/69,50/64,50 €
  • 55,50/49,50/44,50 €
  • 0 €
Osta liput

LISÄTIEDOT

Tapahtuman kesto: Noin 2 h 30 min

Väliaika: Kyllä

Järjestäjä: Live Nation Finland Oy